Päiväraha 2018 -muistilista

Julkaistu: 11.7.2018
Päiväraha 2018 -muistilista

Kotimaan ja ulkomaan päivärahat vuonna 2018 – katso summat ja maksuperusteet

Jos työhösi liittyy paljon matkustamista, päivärahojen laskemiseen ja hakemiseen liittyvät käytännöt tulevat nopeasti tutuiksi.

Ahkerampikin työmatkaaja joutuu kuitenkin silloin tällöin palauttamaan mieleensä joitakin päivärahojen maksamiseen liittyviä vaatimuksia tai maksettavien summien enimmäismääriä.

Tästä lyhyestä tietoiskusta voit tarkistaa olennaisimmat päivärahoihin liittyvät tiedot vuosimallia 2018.

Päivärahan tarkoitus & maksamisen edellytykset

Verohallinto määrittelee päivärahan korvaukseksi kohtuullisista ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joita palkansaajalle aiheutuu työmatkan takia. Toisin sanoen päiväraha korvaa niitä lisääntyneitä kuluja, joita palkansaajalle on työmatkasta koitunut.

Päivärahojen saamiseksi työntekijän on tehtävä matkalasku. Päivärahoihin ei lasketa matkustuksesta eikä majoittumisesta koituvia kuluja, esimerkiksi matkalippuja tai hotellikustannuksia. Nämä kulut työnantaja voi korvata, kun liität matkalaskuusi mukaan tarvittavat kuitit.

Päiväraha on verovapaata tuloa ja sitä voidaan maksaa, mikäli matkakohde sijaitsee yli 15 kilometrin etäisyydellä varsinaisesta työpaikasta tai palkansaajan asunnosta ja työmatkan kesto on vähintään kuusi tuntia.

Työmatkan määritelmä pähkinänkuoressa

Työmatka tarkoittaa sellaista matkaa, jonka palkansaaja joutuu töidensä takia tilapäisesti tekemään varsinaisen työpaikkansa ulkopuolella sijaitsevalle ”erityiselle työntekemispaikalle”.

Työmatkaksi ei lasketa kodin ja varsinaisen työpaikan välisiä kilometrejä – nämä matkat voit vähentää henkilökohtaisella veroilmoituksellasi halvimman matkustusvaihtoehdon mukaan. Sen sijaan omalta asunnolta asiakkaan luokse ajaminen luetaan työmatkaksi.

Huomioi, että pidempien työkomennusten aikana kodin ja erityisen työntekemispaikan välillä tehdyt viikonloppureissut tai vastaavat eivät kuitenkaan ole työmatkoja.

Mikäli palkansaajalle ei esimerkiksi keikkaluontoisen työnsä takia ole varsinaista työpaikkaa, työmatkan määritelmä on monivivahteisempi. Näihin poikkeustilanteisiin voit tutustua Verohallinnon ohjeistuksen (3§) avulla.

Kotimaan kokopäiväraha ja puolipäiväraha 2018

Kuinka pitkä työmatka?Päivärahan maksimimäärä
Yli 10 tuntia42 euroa (kokopäiväraha)
Yli 6 mutta alle 10 tuntia19 euroa (osapäiväraha eli puolipäiväraha)
Kun matkan kesto ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden…Viimeiseltä vajaalta matkavuorokaudelta maksetaan päivärahaa:
Yli 2 mutta alle 6 tunnilla19 euroa
Yli 6 tunnilla42 euroa

Päivärahaa maksetaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi tarkoittaa maksimissaan 24 tunnin mittaista ajanjaksoa, joka käynnistyy palkansaajan aloittaessa työmatkansa joko asunnoltaan tai työpaikaltaan. Matkavuorokausi katsotaan päättyneeksi, kun palkansaaja on palannut asunnolleen tai työpaikalleen.

Esimerkki: Palkansaajan työmatka alkaa tiistaina kello 08.00 ja päättyy torstaina kello 15.00. Matkan kesto on tällöin 55 tuntia, johon sisältyy kaksi täyttä ja yksi vajaa matkustusvuorokausi. Koska viimeinen täysi matkustusvuorokausi kuitenkin ylittyy yli kuudella tunnilla, palkansaajalle voidaan maksaa kokopäiväraha kaikilta kolmelta matkustusvuorokaudelta.

Ilmainen lounas & päiväraha

Mikäli palkansaaja saa matkavuorokauden aikana ilmaisen tai matkalipun hintaan kuuluvan ruoan, yllä olevassa taulukossa näkyvät kotimaan päivärahojen enimmäismäärät puolitetaan.

Jos kyseessä on kokopäiväraha, ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kahta ateriaa. Osapäivärahan puolittumiseen sen sijaan riittää jo yksi ilmainen ateria.

Ravintoetuna saaduilla lounasseteleillä maksettu ruokailu työmatkan aikana ei vaikuta päivärahojen määrään.

Hotelliaamiaisten sekä osittain itse maksettujen ruokailujen säännöksistä on kerrottu seikkaperäisemmin Verohallinnon työmatkakorvausohjeistuksen luvuissa 13.3.3 ja 13.3.4.

Ateriakorvaus 2018 ja kenelle se kuuluu?

Palkansaajalle voidaan maksaa 10,50 euron suuruista ateriakorvausta, mikäli:

  • työmatkasta EI makseta päivärahaa &
  • palkansaajalla ei työtehtäviensä takia ole mahdollisuutta aterioida ruokatauon aikana normaalilla ruokailupaikallaan.

Jos työmatkan aikana tapahtuvia ruokailukertoja normaalin ruokailupaikan ulkopuolella on kaksi, ateriakorvauksen enimmäismäärä nousee 21 euroon. Tässäkin tapauksessa edellytetään, että päivärahaa ei makseta.

Ulkomaan päivärahat 2018

Palkansaaja on oikeutettu ulkomaan päivärahaan, mikäli työmatkan kesto on yli 10 tuntia. Lyhyempien ulkomaanmatkojen päivärahat maksetaan kotimaan päivärahojen säännösten mukaan.

Pääsääntöisesti ulkomaan päiväraha lasketaan sen maan mukaan, jossa matkavuorokausi päättyy.

Mikäli matkavuorokausi päättyy lentokoneessa tai laivassa, päiväraha lasketaan lähtömaan mukaan. Poikkeuksen tekevät Suomesta lähtevät matkat, jolloin päiväraha muodostuu ensimmäisen saapumismaan mukaan. Lentomatkoihin sisältyvä tekninen välilasku ei kuitenkaan vaikuta päivärahojen määräytymiseen.

Mikäli työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla, palkansaajalle voidaan vajaalta matkavuorokaudelta maksaa puolet ulkomaan päivärahasta. Tämä edellyttää, että viimeinen täysi matkavuorokausi on päättynyt ulkomailla tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa.

Jos ylitys on samoilla edellytyksillä yli 10 tuntia, ulkomaan päiväraha maksetaan vajaalta matkavuorokaudelta kokonaisena.

Ulkomaille suuntautuvissa työmatkoissa päivärahojen maksimimäärät vaihtelevat kohteen mukaan. Alta löydät joidenkin yleisimpien matkustusmaiden päivärahasummat.

Täydellinen listaus maista on katsottavissa Veronmaksajat.fi-verkkopalvelussa.

MatkustusmaaPäivärahan maksimimäärä
Ruotsi64 euroa
Norja71 euroa
Tanska69 euroa
Viro53 euroa
Venäjä60 euroa (poikkeuksina Moskova 75€ ja Pietari 69€)
Saksa62 euroa
Ranska67 euroa
Alankomaat66 euroa
Belgia63 euroa
Iso-Britannia61 euroa (poikkeuksina Lontoo ja Edinburgh 64€)
Puola56 euroa
Yhdysvallat66 euroa (poikkeuksina New York, Los Angeles & Washington 72€)
Kanada68 euroa
Kiina65 euroa
Japani72 euroa
Australia70 euroa
Singapore66 euroa

Ilmaisten aterioiden vaikutus ulkomaan päivärahaan

Mikäli palkansaaja on matkavuorokauden aikana nauttinut joko ilmaisen tai hotellihuoneen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha puolitetaan.

Huomioi, että ilmaisella ruoalla kuitenkin tarkoitetaan tässä tapauksessa kahta matkavuorokauden aikana nautittua ateriaa. Yksi ilmainen ruoka ei siis vielä riitä päivärahan puolittumiseen.

Vajailta matkustusvuorokausilta kertyviä ulkomaan osapäivärahoja ei puoliteta, vaikka yllä mainitut ilmaisen aterioinnin kriteerit täyttyisivät.

Yrittäjän päiväraha

Toiminimiyrittäjän päivärahakäytännöt

Toiminimiyrittäjät eivät voi maksaa itselleen verovapaata päivärahaa. Mikäli työmatkoja kuitenkin kertyy, he voivat saada verotuksessa niin sanottua lisävähennystä.

Lisävähennys korvaa vastaavat työmatkasta aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset kuin palkansaajien päivärahakin. Näihin kustannuksiin luetaan siis esimerkiksi ruokailukulut mutta ei matkustamis- tai majoituskuluja.

Lisävähennysten maksimimäärät ovat suuruudeltaan täysin samoja kuin palkansaajien koko- ja puolipäivärahoissa.

  • Yli 10 tunnin työmatka = 42 euroa.
  • 6-10 tunnin työmatka = 19 euroa.

Esimerkki: Toiminimiyrittäjä tekee vuoden aikana kolme yli 10 tunnin pituista työmatkaa ja viisi 6-10 tunnin pituista työmatkaa. Yrittäjä ei vie kirjanpitoonsa mitään työmatkojen aiheuttamia todellisia kuluja lisääntyneistä elantokustannuksista.

Lisävähennyksen määrä on tässä tapauksessa:

  • (3 x 42 euroa) + (5 x 19 euroa) = 221 euroa.

Yrittäjä vaatii lisävähennykset elinkeinotoiminnan veroilmoituksella.

Lisätietoja toiminimen matkakorvauskäytännöistä löydät esimerkiksi Accountorin sivuilta linkin takaa.

Päivärahojen maksaminen osakeyhtiön omistajayrittäjälle

Osakeyhtiö voi maksaa palkkaa saavalle omistajayrittäjälleen verottomia päivärahoja.

Jos omistajayrittäjä on esimerkiksi tehnyt työmatkan omalla autollaan, hän tekee reissusta matkalaskun, jolla hän laskuttaa yritykseltään kilometrikorvaukset ja mahdolliset päivärahat. Yritys maksaa korvaukset yrittäjän tilille.

Verovapaiden korvausten hyödyntämättä jättäminen on yrittäjälle hukkaanheitettyä rahaa. Matkalaskut kannattaa siis muistaa tehdä aina, kun Verohallinnon niille asettamat edellytykset täyttyvät.

Hae päivärahat ja km-korvaukset talteen eTaskulla – hyödynnä laskuria tai sovellusta

Korvauksia saadaksesi sinun tulee tehdä reissustasi matkalasku. Käytännössä tämä tarkoittaa dokumenttia, josta ilmenee:

  • Kuka matkusti ja minne?
  • Miksi matka tehtiin ja kauanko se kesti?
  • Millä kulkuneuvolla matka tehtiin?

Jos teet työmatkoja epäsäännöllisesti, voit hyödyntää ilmaista matkalaskupohjaamme, joka laskee päivärahat ja km-korvaukset puolestasi syöttämiesi tietojen perusteella. Lomakkeen täytettyäsi saat valmiin matkalaskun sähköpostiisi – aikaa operaatioon kuluu noin minuutti.

Mikäli työmatkustus on säännöllisempää, fiksumpaa ja nopeampaa on käyttää erillistä matkalaskusovellusta. eTaskun Matka-ominaisuuden avulla homma hoituu vaikka kotipihasta käsin, ja matkalasku on heti johdon hyväksyttävänä tai kirjanpitäjän nähtävillä.

Lue täältä syyt siihen, miksi jo tuhannet suomalaiset yrittäjät ja yritykset helpottavat matkakorvausten käsittelyyn liittyviä rutiinejaan eTaskun avulla.

Lue myös: Kilometrikorvauskäytännöt vuonna 2018


Tommi Keränen

Mainostoimisto-hipsterin irvikuva. eTaskun markkinointipuolen lisäksi Tommi heiluttaa raippaa ja toimitusjohtaa eTaskun rytmiryhmää.

Lue myös nämä blogikirjoitukset: