eTasku tarjosi syksyllä kaikille työntekijöilleen mahdollisuutta viikon mittaiseen etätyöpyrähdykseen. Marraskuun puolivälissä puolet toimiston väestä pakkasi laukkunsa ja matkusti viikoksi töihin Espanjan Gran Canarialle.
Aikaisia aamupaloja, yhteistä tekemistä, loputtomasti auringonpaistetta – ja siinä samalla myös töitä aivan normaaliin tapaan. Näistä aineksista koostui etätyömatka, jonka aikana eTaskulaiset työskentelivät viikon verran Espanjasta käsin.
Ajatus yhteisestä etätyöreissusta oli kytenyt toimistolla jo jonkin aikaa, ja tänä syksynä idea päätettiin viimein panna täytäntöön. Matkakohteeksi valikoitui pomminvarmasta porotuksestaan tunnettu Gran Canaria, jonne matkasi lopulta kahdeksan eTaskulaista niin myynnin, asiakaspalvelun kuin tuotekehityksen puolelta.
eTaskun toimitusjohtaja Tommi Keränen kertoo, että työskentely uudessa ympäristössä ei sinänsä eronnut Suomen toimistoarjesta. Nettiyhteyden ja kannettavan tietokoneen avulla työt hoituvat paikasta riippumatta.
”Asiakkaidenkin suuntaan etätyöskentely näkyi korkeintaan siinä, että myynnin ja asiakaspalvelun väki oli vielä normaaliakin paremmalla tuulella.”
Aikaero Kanariansaarten ja Suomen välillä on kaksi tuntia, joten Espanjassa eTaskun porukka aloitti työt paikallista aikaa jo aamuseitsemän jälkeen. Aamun koleammat tunnit työskenneltiin pääosin sisätiloissa, mutta lämpötilan noustessa työpisteet siirtyivät pikkuhiljaa sisäpihan allasalueelle.
Työpäivän päättyessä aikaa jäi vielä runsaasti niin omiin menoihin kuin yhteiseen tekemiseen. Afterwork-aktiviteetteihin kuului muun muassa kävelylenkkejä, lähialueisiin ja paikalliseen ravintolatarjontaan tutustumista sekä jalkapallon ja koripallon peluuta – kävipä joku surffaamassakin.
”Aika rennosti otimme, koska aikaiset herätykset verottivat tietysti jonkin verran. Kaikille oli itsestään selvää, että työt hoituvat normaaliin tapaan, vaikka reissussa ollaankin”, Keränen toteaa.
Hyvissä puitteissa hommat toimivat
Viihtyisä ympäristö ja toimivat työvälineet ovat luonnollisesti perusedellytys onnistuneelle etätyöviikolle. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi riittävän nopeaa nettiyhteyttä ja sopivaa määrää työpisteitä. Myös pistokkeita tulisi tarvittaessa löytyä oikea määrä oikeista paikoista.
eTaskun asemapaikkana toimi viikon ajan parisataaneliöinen villa, josta löytyi niin avarampaa työtilaa kuin myös hiljaisempia sopukoita esimerkiksi puhelujen soittamista varten. Majapaikan mobiiliyhteys ei hieman kovemmassa käytössä osoittautunut läntisen Euroopan nopeimmaksi, mutta pienellä soveltamisella tästäkin ongelmasta selvittiin kuivin jaloin.
Myynnin puolella työskentelevä Henri Haapasaari (kuvassa) toteaa, että uudet olosuhteet eivät omien töiden kannalta vaatineen sen kummempaa etukäteissuunnittelua.
”Viikon mittaiseksi ajaksi omat työt oli helppo suunnitella niin, että kaiken pystyi hoitamaan sähköpostilla ja puhelimella. Pidemmällä jaksolla joutuisi jo enemmän miettimään esimerkiksi etäpalavereihin ja videoyhteyden toimivuuteen liittyviä juttuja.”
Ensi vuonna uudestaan?
Haapasaari toteaa, että lähtemistä reissuun ei tarvinnut kauan miettiä, kun mahdollisuutta alkusyksystä tarjottiin.
”Heti tiesin, että jos vain harrastukset ja muut menot Suomessa antavat myöten, niin ilman muuta tulee lähdettyä.”
eTaskun väelle yhteinen etätyöviikko oli ensimmäinen, mutta jotkut työntekijöistä ovat aikaisemmin käyneet pidemmillä omatoimijaksoilla ulkomailla. Myynnin ja käyttöönoton parissa työskentelevä Mika Mattila kuittirumbaili keväällä kuukauden ajan Balilta käsin ja kertoi kokemuksistaan aiemmassa blogikirjoituksessa.
Toimitusjohtaja Keränen toteaa, että joustava etätyökulttuuri on eTaskulla toiminut ongelmitta yrityksen perustamisesta lähtien – oli kyseessä sitten työskentely kotoa tai reissusta käsin. Luottamus pelaa molempiin suuntiin, ja varsinkin yhteiset matkat tarjoavat samalla erinomaisen tilaisuuden tiimiytymiseen ja yhteishengen nostattamiseen.
Kokemukset Kanarialta olivat siinä määrin positiivisia, että ensi vuonna reissuun päästään toivottavasti vieläkin isommalla sakilla.
”Kyllähän tätä voi suositella mille tahansa yhdessä töitä tekevälle porukalle. Jo viikossa huomaa nopeasti, kuinka aurinko tekee ihmeitä jaksamiselle pimeyden ja loskan keskellä”, Keränen päättää.