Joulunaika tarkoittaa tuhansille suomalaisille yrittäjille vuoden kiireisintä sesonkia.
Vähintään yhtä paljon on kuitenkin myös heitä, joille juhlapyhät välipäivineen tarjoavat mukavan mittaisen hengähdystauon ennen tammikuun uusia työkiireitä. Näillä yrittäjillä edessä saattavat siintää ensimmäiset pidemmät vapaat lyhyeksi jääneen kesäloman jälkeen.
Vaikka kalenteri olisikin putsattu aatonaatosta aina uudenvuodenpäivään asti, työn ja loman välinen ero tuppaa yrittäjillä usein hämärtymään.
Tällöin on erittäin suuri riski siihen, että kinkkulautasen tai konvehtirasian sijaan käteen eksyykin työsähköpostien merkiksi jatkuvalla syötöllä piippaava älypuhelin.
Jotta itsellesi ei kävisi näin, kokosimme yhteen 6 enemmän tai vähemmän olennaista ohjetta pienyrittäjän joululoman viettoon.
1) Minimoi häiriötekijät, maksimoi joulurauha
Lomailu on tunnetusti rauhaisampaa, jos olet viimeistellyt pakolliset juoksevat asiat mahdollisimman valmiiksi jo ennen lomaa.
Samalla myös lomaltapaluusi voi sujua yllättävän kitkattomasti, mikäli olet varautunut vuoden alun kiireisimpiin askareisiin jo ennen kinkunpaistopuuhiin lähtemistä.
Helpointa on listata ylös kaikki olennaiset asiat, jotka huomioimalla joulunpyhät sujuvat ilman turhia keskeytyksiä ja töihin voi palata aavistuksen verran vähemmällä kiireellä.
- Rullaavatko yrityksesi tilaus-, laskutus-, kirjanpito– ja palkka-asiat siihen malliin, ettei niihin tarvitse kajota viikkoon tai kahteen?
- Tuoko kalenterivuoden vaihtuminen liiketoimintaasi muutoksia, joihin voisi paneutua nopeasti jo ennalta?
- Oletko muistanut kertoa mahdollisille tuuraajille tai sesonkityöntekijöille kaikki olennaiset työtehtäviin liittyvät asiat?
- Onhan töihinpaluuajankohtasi ilmoitettu isoilla kirjaimilla muuallakin kuin liiketilan ovessa?
Pienellä suunnittelulla lomaan ei tule turhia katkoksia ainakaan pikkuasioiden takia.
2) Jos töitä on joululomalla aivan pakko tehdä, varaa niille oma aikansa
Toisten mielestä työhön liittyvät vempaimet, kuten älypuhelin ja kannettava tietokone, olisi loman ajaksi syytä sysätä kellarikomeron pimeimpään nurkkaan.
Joillekin yrittäjille taas on täysin luonnollista, että pieniä työhön liittyviä asioita hoidetaan joustavasti lomailun kylkiäisinä.
Riippumatta siitä kumpaan ryhmään itse kuulut, loma voi olla lomaa, vaikka käyttäisitkin joulupuuhien ohessa pienen hetken päivästä sähköposteihin, puheluihin tai muihin nopeaa reagointia vaativiin asioihin.
Jos mahdollista, varaa näille asioille kuitenkin oma tietty aikansa, jotta loppupäiväksi voit irrottautua täydellisesti työasioista.
Jatkuvassa päivystystilassa oleminen on rasittavaa paitsi itsellesi, myös kanssalomailijoille.
3) Verkossa voit olla läsnä, vaikka lomailisitkin
Joulunajan perinteinen ostoshärdelli ei luonnollisestikaan pääty aattoon, vaan myös pyhien aikaan ja välipäivinä ihmisillä riittää runsaasti ylimääräistä aikaa nettisivujen ja somen selailuun sekä shoppailuun.
Verkossa surffailevia asiakkaita kannattaakin muistuttaa yrityksesi olemassaolosta, vaikka itse olisit täydessä lomamoodissa.
Konvehtien mutustamisen ohessa verkko-ostoskorien täyttäminen sujuu lähes reaktiomaisesti, joten some- ja sähköpostimarkkinointia ei kannata pienyrityksessäkään laittaa tauolle oman lomailun ajaksi – näin nimittäin tekee yllättävän moni.
Etukäteen tehtyjen ajastusten avulla markkinointiviestit, päivitykset ja tarjoukset hoituvat kitkatta ilman turhia keskeytyksiä lomanviettoon.
Esimerkiksi lahjakortit ehtivät sähköpostista pukinkonttiin vielä aattonakin. Kyseessä lienee varsin monelle myöhäiselle lahjanostajalle tuttu hätäratkaisu aattoiltana kello 17.32.
Aaton jälkeen monilla puolestaan on ylimääräistä rahaa sekä lahjakortteja käytettävänään, joten esimerkiksi lisämyyntiä koskevat tarjoukset saattavat tulla otolliseen saumaan.
Viestimisessä kannattaa kuitenkin pyrkiä äärimmäiseen selkeyteen, mikäli et halua kuluttaa lomallasi aikaa vastatessasi epäselväksi jääneitä asioita koskeviin tiedusteluihin.
4) Älä veny ihan joka joulupöytään – jos ei siltä tunnu
Mikäli yrittäjän arkesi on jo valmiiksi stressintäyteistä, joululomasta ja sen suunnittelusta on turha ottaa itselleen lisää päänvaivaa – paitsi ehkä siinä tapauksessa, että haluat tulevan töihinpaluun tuntuvan mahdollisimman rentouttavalta.
Päätä siis, mitä asioita haluat lomalla tehdä ja kenen kanssa haluat sen viettää. Harva nauttii liian aikataulutetusta lomailusta, eikä aivan jokaisen sukulaisen joulupöytään ole pakko ehtiä.
Välillä on hyvä sanoa jämäkkä ei.
Sama pätee myös työasioiden hoitoon. Jos itselle parhaalta tuntuva vaihtoehto on lyödä työpuhelin ja –sähköposti joulupyhien ajaksi aivan kokonaan kiinni, tee se hyvällä omallatunnolla.
Lue myös: 5 asiaa, jotka vähemmän stressistä kärsivät yrittäjät tietävät
5) Tutkaile yrittämistäsi laajemmasta näkökulmasta
Yrittäjälle oma firma on usein intohimo, joten on luonnollista, että työhön liittyvät asiat pyörivät ajoittain mielessä lomallakin.
Jos asia on näin, yrittämistä ja omaa arkea kannattaa mietiskellä hieman laajemmasta perspektiivistä. Käytännön hommiin ja niiden kehittämiseen ehtii paneutua taas tammikuussa töitä pakertaessa.
Joululoma on otollista aikaa pohtia esimerkiksi sitä:
- Miten vuodelle asetetut tavoitteet ovat yrityksessäsi toteutuneet, ja mikä on tähtäin tulevalle vuodelle?
- Mikä omassa yrittämisessäsi on sujunut erityisen hyvin ja mikä ei?
- Mitä yrittäjyyteen kuuluvia arkisia rutiineja voisit tulevana vuonna tehdä paremmin ja tehokkaammin?
- Miten voisit erottaa työn ja vapaa-ajan paremmin toisistaan?
6) Tutustu tulevaa vuotta koskeviin muutoksiin
Jos lomailu alkaa tuntua työnteolta ja joululahjakirjatkin on jo kahlattu läpi, paremman tekemisen puutteessa voit tutustua vaikkapa seuraaviin yrittäjän elämää koskeviin muutoksiin tulevana vuonna.